torstai 31. toukokuuta 2018

Ukkosen jyrinää

Tänään oli niin paahtavan lämmintä, että tuli ihan huono olo. Olin polkupyörällä liikeenteessä tänään ja, kun aamuvarhaisesta alkaen oli jo todella lämmintä olin jo aamusta tunneilla aivan rikkipoikki. Kun kurssin jälkeen pyöräilin lasten koululle (poika oli unohtanut jotain ja lupasin viedä sen sitten hänelle iltapäiväksi) ja sieltä kuntosalille olin vieläkin enemmän poikki ja rikki. Olin varmaan syönyt huonosti ja juonut liian vähän, kun sillä tavalla väsyin. Päivän kuntoilut salilla jäivät vain reiluun 30 minuuttiin en vain kertakaikkiaan jaksanut enempää. Kuntosalilla ei myöskään ole ilmastointia, niin olo oli entistä tukalampi. Pitää muistaa tankata sitä vettä riittävästi! Ja te myös siellä, muistakaa se vesipullo/vesilasi, ei saa olla pelkkä koriste siinä vieressä! ;)

Kun on pidempään hellettä niin jossain kohdin tietysti se sitten räjähtää ja saadaan ukkosia, tänään on sitten alkuillasta lähtien satanut oikein kunnolla ja jyrissyt lähellä ja kaukaa. Lapsia ukonilma hieman jännittää ja olivat hieman levottomia. Noh, ne ovat vain luonnonääniä, ehkä pelottavan kuuloisia, mutta kotona varmasti ole hätäpäivää. :)

Huomenna onkin luvassa jotain hauskaa! Saksan ryhmämme naiset (miehiä ei kuulemma huolittu mukaan ;)) kokoontuvat ravintolaan illallisen merkeissä ja siitä tulee varmasti hauskaa. Pitää vaan iltapäivästä hoidella lasten leikkitreffit kaverien kanssa, ruokakaupassa käynti (mitä lapset ja mies sitten syö :D) ja lasten harrastuksiin kuskaamiset. Launtaina poika lähteekin jo aamusta syntymäpäiville, joten se lahjanosto pitää kyllä ajoittaa huomiseen...pitää laittaa heti paperille ylös, että muistan. (Ajattelin hankkia leffalahjakortin sekä namia.)

Mies haluaa kuulemma lasten kanssa grillata, sehän passaa!
Tässä pari värikästä kuvaa viime viikonlopulta,
parsaa, mozzarellaa,
tomaattia, pihviä...


Mukavaa viikonloppua Sulle!! :) <3







maanantai 28. toukokuuta 2018

Jätskiepisodi ja päivän kuulumiset

Kirjoittelin eilen meidän kahvilaepisodista missä emme saaneet jäädä puolityhjän kahvilan terassille nauttimaan jäätelöitämme. Sain hieman infoa aiheesta mikä saattaisi olla syy tähän hassuun tapaukseen. (Tai sillä hetkellä ei ollut kovin hauska fiilis, kun halusin vain istua perheineni jossakin rauhassa.)

Eli ulosmyyntivero jäätelölle (voi apua, en tiedä mitään oikeita termejä, suokaa anteeksi) on paljon vähemmän kuin vero tuotteille jotka myydään kahvilassa syödessä (olikohan ne 7 ja 19 %). Näin minua ohjeistettiin. Ja toki onhan se ihan järkeenkäypää, ei ole vain vielä tullut ehkä aiemmin vastaan samanlaista tilannetta.

Paikallinen, saksalainen ystävätär sanoi myös hieman karusti (heh), että ehkä haluavat asiakkaiksi vain niitä jotka ostavat mieluummin 5 € annoksen kuin 1 € jädepallon (Kyseisessä paikassa on kyllä yleensäkin kaupungin muihin kahviloihin verrattuna todella edukkaat hinnat, voisi sanoa, että yksi edullisimmasta paikoista meillä täällä.) Kuulin myös samaiselta ystävältä, että talvella eivät olleet myyneet hänen lapselleen jäätelöä, mutta kuulemma jäätelöä saisi, jos ostaisi vohveliannoksen. En tiedä sitten mikä on tähän syynä, tuskin se verotus nyt ainakaan...en tiedä, aika mielenkiintoista.

Mielenkiintoisen asiasta tekee sen, että kaupungin muissa (saksalaiset näemmä rakastavat jäätelöitä ja gelatoja, jätskiä saa joka kulmalta!) kahviloissa/jädekahviloissa voit joko istua paikan päällä tai ottaa sen vaikka mukaasi. Mitenköhän se sitten eroaa? Eilisessä paikassa oli nimittäin hyvin tilaa niin meidän perheelle kuin monelle muullekin, lämpimästä iltapäiväauringosta huolimatta paikka oli puolityhjä. Etten tee samanlaista virhettä toiste :D on nyt tiukasti toimittava sen mukaan, mitä muutkin asiakkaat. Aion pitää tästä lähin korvat ja silmät auki ja toimia muiden esimerkkien mukaisesti. Hölmöläinen täällä vaan moi. :D


-------------------------------------


Saksan ryhmämme naiset olivat päättäneet, että meidän pitäisi mennä naisporukalla ulos syömään joku ilta. Emme tulleet vielä mihinkään lopputulokseen, että millä kokoonpanolla, minne ja milloin, mutta ehkä asiat vielä selkiävät. Mieskin on tällä viikolla paikan päällä ja vasta ensi kuussa on seuraavan kerran reissussa, joten babysitterikin löytyisi omasta takaa. ;) Laitoin miehellekin jo viestiä, että laittaa ylös minun menoni. Olisi ihan kivakin mennä yhdessä jonnekin, jo ihan sen takia, että oppisimme tuntemaan toisemme hiukan paremmin. Toki tulee päivän mittaan puhuttua jonkun verran henkilökohtaisistakin asioista eli lapsista, ehkä harrastuksista, kesälomasuunnitelmista yms., mutta muuten aika pintapuolista keskustelua. Erilaiset kansalaisuudet tuovat keskusteluun aina oman lisän, tai vaikka erilaiset kokemukset eri asioista omassa kotimaassaan. Keskustelut voivat olla hyvinkin mielenkiintoisia. Monesti opettaja haluaakin, että opettelemme hiukan vertaamaan asioita oman kotimaan ja Saksan välillä. Näin sitä tulee opittua monia asioita ei pelkästään sitä kielioppia.

Olin kyllä melko hullu, kun kurssin jälkeen kiiruhdin kuntosalille. Olin jo hiestä märkä autossa istuessa, noh entäs sitten siellä salilla. Puhkuin ja puhusin, mutta tein oman pikkutreenini. Kotona kylmä suihku teki hyvää. :)


Muutama räpsy kotoa, ei mitään uutta,
paitsi nuo viehättävät kukat; neilikat, ruusut...


















Maanantaiterkuin...

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Mansikkasalaatti (ja suloinen sunnuntai)

Tänään on aurinko lämmittänyt (taas) koko päivän niin lämpimästi, että sormen nostamisesta on tullut hiki otsalle. ;) Ja jos on lämmin ilma se tarkoittaa kahta asiaa; nautitaan siitä lämmöstä ja syödään jäätelöä. Kiiruhdimmekin tänään suoraan puistosta läheiseen kahvilaan hakemaan jäätelöä. Hyvät olivat jäätelöt, ei siinä mitään, mutta asiakaspalvelu oli kummallista. Kun olimme tilanneet jäätelömme ja istahdimme pöytään meille tultiin sanomaan, että pöydät ovat varattuja muille asiakkaille (siis muuta kuin jäätelöä syöville). Olin aivan äimän käkenä, että ensin saamme kyllä ostaa jäätelöt, mutta emme kuitenkaan saa istahtaa niitä syömään heidän terassille jossa oli sillä hetkellä paljon tilaa niin myös sisätiloissa. Lapsilla oli skeittilaudat mukana ja ajattelin, että on paljon parempi syödä jäätelöt siinä paikalla rauhassa nautiskellen, kuin kaahailla laudoilla jäätelöt asfaltille lentäen. Viereisissä pöydissä istui ihmisiä kahvikuppinsa ääressä, mutta jäätelöä siinä ei ilmeisesti saanut nauttia. Meidät ohjattiin talon seunastalla olevalle penkille (jonne ei paista aurinko ja jossa ei ole kunnon pöytää yms.). Olin tästä tapauksesta varsin hämilläni, koska kaupungissa on monia kahviloita tai jätskibaareja ja saat kyllä istuskella ihan missä tahansa ostit sitten sisäfileen, oluen tai jätskipallon.

En tiedä ylireagoinko, mutta mielestäni se oli kummallista?

Mies sanoi, että en saa jäädä rypemään tässä asiassa, joko unohdan koko jutun tai sitten menen keskustelemaan ihan asiallisesti aiheesta. En mennyt, koska minua jotenkin hävetti koko asia. Kummallinen ehkä olen. ;)

Tänään me olemme myös koko perheen voimin toimineet kirjekuriireina. Lapset kirjoittivat jo synttärikutsunsa valmiiksi ja kävimme viemässä ne juhliin kutsutuille. Sanoin lapsille, että parempi viedä kutsukortit jokaisen postilaatikkoon kuin sitten jaella niitä koulussa. Kun kuitenkaan juhliin ei voi kaikkia muksuja koulusta pyytää ja parempi ettei siitä tehdä ns. numeroa. Kutsujen vieminen kouluun ei ole kiellettyä, mutta itse päättelin näin olevan iisimpää. Monet lasten kavereista, kun asuvat ihan lähistöllä ja monet ovat toistensa naapuruksia.



Ja tähän lopuksi vielä muutama salaattikuva (surprise, surprise! ;))! Värikästä ja kesäistä, ja NIIIIIN helppoa!















Suloista sunnuntain jatkoa sinne!



perjantai 25. toukokuuta 2018

Punaista perjantaihin

Tähän viikkoon on kuulunut vaikka mitä, kiirettä on pidellyt. Oman koulun ja lasten koulun lisäksi, lapset ovat olleet syntymäpäivillä, urheilukisoissa, on ollut lääkärinaikaa, lapsille on pitänyt haalia koulutarvikkeita ja parin koulukirjan perään ollaan kyselty (ei ole näkynyt hetkeen... *huokaus*), on pitänyt leipoa yhteen tapahtumaan kaksi kakkua, lapsille retkipatjan yms. hankintaa, kun ovat menossa yöksi yhteen liikuntaseikkailutapahtumaan ja muuta sellaista. :) Olen järjestänyt myös yhtä naistentapahtumaa ja sitä varten on pitänyt lähetellä viestejä sinne ja tänne. Kivoja juttuja kyllä, mutta välillä tuntuu, että on liian monta asiaa muistettavana.

Kuntosalillakin tuli taas käytyä tällä ja viime viikolla, vaikka onkin ollut ihana ilma niin silti ollut ihan kiva käydä salillakin hikoilemassa. Lomalla tulee taas taukoa niin urheillaan nyt sitten varastoon, hehheh. ;)

Kuvassa uusi tulokas; ostin tämän itselleni syntymäpäivälahjaksi, mutta en ole vielä kerinnyt käyttää kuin muutaman kerran. Tänään ehkä tulee otettua kainaloon, kun meillä on miehen kanssa date night aika pitkästä aikaa. :) Punainen on yksi lempiväreistäni ja tässä clutchissa ihastuin juuri tuohon sähäkkään väriin. <3






On hyvän kokoinen, mahtuu känny, meikit, avaimet ja muut hyvin.







Mukavaa viikonloppua, tänään pitää vielä käväistä veroneuvojallakin ja 
sitten hakea muksut! 

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa...



keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Pulla päivässä pitää jne.

Kun pyydetään pullaa niin äitihän leipoo! :) Tällä kertaa testissä Kinuskikissan pullataikina ja oli kyllä hyvä (KLIK!)! Yleensä teen taikinan mututuntumalla ja mm. kahdella kananmunalla. Tähän reseptiin tulee vain yksi ja kardemumman kanssa vaniljasokeria. Kannattaa kokeilla! Ohjeessa mainitaan 15 dl vehnäjauhoja ja ne mittasin valmiiksi ja käytin tismalleen sen verran; taikinasta tuli hyvin leivottava ja kuohkea. Pitäisi kokeilla netistä bongaamaani ideaa tuohon voisilmään eli:


voi paloiksi ja pakkaseen
pyörittele voipalaa vehnäjauhossa 
ennen kuin 
työnnät kohmeisen palasen
syvälle pullaan

Tätä kokeilen ensi kerralla!








Kirkkaanvihreän tarjottimen ostimme alesta jo talvella. Se suorastaan kirkui keittiötarvikekaupassa pääsyä meille. Siinä on tukeva kantaa jos jonkinlaista vaikkapa juuri terassille. Valkoinen, isompi samanlainen on ollut meillä hieman pidempään. Tämä vihreä ostettiin sille kaveriksi. Materiaali on emalimaista (?) ja silikoninen, irroitettava alusta antaa hyvin pitoa. Tarjotinta on helppo kantaa ja nopea huuhtaista hanan alla puhtaaksi. 

Ikivanhat Ellos/Anttila (heh, kun en millään muista!) servietit ovat taas menossa mukana! Pellava on niin kesäistä. <3






Ja loppuun hieman vaihekuvia :)






Huomenta vaan!
Mitäs keskiviikko tuo tullessaan??


maanantai 21. toukokuuta 2018

Helluntai












Lämpöä on riittänyt ja aurinkoa, aivan mahtava keli ei voi valittaa. Ollaan pesty terassin kalusteita ja käyty aamiaisella ravintolassa, ollaan muutenkin ulkoiltu ja käyty leikkimässä puistossa. Toki lasten kanssa ei ole koskaan tylsää hetkeä - pojalle tuli silmätulehdus (sopivasti ulkoleikkien jälkeen) ja ollaan käyty tunnin verran päivystyksessä odottamassa. Lääkäri oli hieman ylivarovainen ehdottaessaan, että suuntaisimme melko kauas, isomman kaupungin sairaalan silmälääkäripäivystykseen. Pidän kovasti saksalaisten lääkärien tyylistä olla hieman liiankin tarkkoja (oma kokemus), mutta tässä oli hieman liioittelun makua, pojalla oli hiukan rähmäinen silmä. ;) No lääkäreitä ja potilaita sekä tilanteita on tuhansia erilaisia. :)

Parin käyttökerran jälkeen geeli auttoikin sekä sellainen pesuliuos jota ostin myös (sitä voisi olla lääkekaapissa aina tällaisten tilanteiden varalle). Nää on kuulkaas kuitenkin niiiin pikkujuttuja. :) Kun meno jatkuu entiseen malliin niin tietää, että lapsi ei ole moksiskaan rähmäisistä silmistä!

Tänään kuuntelin saksan kotitehtävät terassilla (naapurit kuulivat myös;)) ja mies lueskeli työjuttujaan. Yläkerran terassille voisi ostaa vielä yhden värikkään asetelman, uusi, iso lyhty on jo.

Mukavaa loppuiltaa!!
:)



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Puuteria ja tuoksua







Joskus tuoksu tulee valittua vain 
pakkauksen ulkonäön perusteella. 
Tässä tapauksessa sekä tuoksu, että 
vihertävän pullon ulkoasu 
näyttelivät yhtä suurta roolia valintaprosessissa. 
On iso pullo, riittää suihkuteltavaa.









Ihana tipunkeltainen sävy!








Kuvissa pari syntymäpäivälahjaani. 

Tulipas nyt kuvailtua hieman mitä löytyy kylppärin kaapeista. Valitsin Espanjassa tuon Donna Karanin ihanan tuoksun lahjakseni ja tuon keltaisen kolikko-/korttilompakon oli ystäväni ostanut selkäni takana. ;) Mokoma meni muka wc:tä vai mitä lie etsimään, mutta kävikin ostamassa tämän keltaisen söpöläisen vain pari minuuttia sen jälkeen, kun olin sitä kovaan ääneen ihastellut. <3 Juuri passelin kokoinen pieneen käsilaukkuun, kun otat mukaasi vain pankki-/luottokortin, ajokortin sekä sujautat sinne juhlalaukun pohjalle ehkä punan sekä puuterin. Ei mitään ylimääräistä vaan just ne tärkeimmät. Tuo pirteä keltainen oli juuri se joka pisti silmääni kaupassa.

Ja, kun mainitsin puuterin, niin tuon puuterirasian sain äidiltäni, samoin tuon huulirasvan sekä ripsivärin. Kaikki oikein hyviä ja olen aina pitänyt Avonin ja Oriflamen tuotteista. Äitini sekä veljeni vaimo tilaavat merkin tuotteita aina silloin tällöin ja silloin minäkin saan näitä yllätystuotteita. ;) Toki joskus ilmoitan heille, että tilatkaapas minullekin se hyvä ripsari jne. (Nuo Oriflamen ONE-ripsarit ovat muuten uskomattoman hyviä. Saat muutamalla vedolla tuuheat räpsyttimet ja väri ei varise pitkin poskia vaan pysyy.)


Enpäs tiedä vielä meidän sunnuntai-helluntaisuunnitelmista....


Miten sielläpäin sunnuntain ja helluntain vietto on sujunut tänään?

lauantai 19. toukokuuta 2018

Helppo katkarapupasta




Öljyssä kuullotettua sipulia ja valkosipulia
pakastekatkiksia
(pakaste)persiljaa
paljon sitruunamehua
paljon parmesaania
(suola, pip., hieman chiliä)





Lauantai-iltaan tällaiset ruoantuoksuiset terveiset muutaman kuvan kera. Ihan harmittaa, kun lähiaikoina on tullut niin vähän kotijuttuja kirjoiteltua ja enemmän näitä ruokapostauksia. Mutta ehkä ei ole tullut niin paljon kotia kuvattua, kun ei ole ollut mitään uutta...eiköhän melkein jokainen kodin nurkka ole jo kuvattu. (Eiköhän??) 

Eilen ei tarvinnut keittiössä hikoilla, kun olimme grillipartyissa miehen työkavereiden kera ja tänään itse asiassa mies hoiti kokkailun! Passaa mulle! Pojan kaveri oli karaten jälkeen meillä leikkimässä ja taisi ruoka maistua hänelle kaikista parhaiten. Poika on italialainen ja kertoi, kuinka hänen isänsäkin tekee vastaavaa kotona. :) Suomalainen pannari on hänenkin herkkua ja tuli taas lapsille tehtyä. Niin helppo jälkkäri joka aina maistuu kaikille ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta! Heh!Lidlin oman merkin 'nutella' maistuu lapsille ihan yhtä hyvin kuin se alkuperäinen ja onkin sopivan pieni (no ei kovin pieni....ei ole purkin sisältö kulunut sitten millään :D :D) purkki. Nutellahan on saksalaisille tärkeä herkku ja sitä rakastavat kaikki vähän niin kuin Suomessa sitä aiemmin mainittua pannaria. ;)


Eilen oli vilpoinen ilta, mutta hyvä seura, ruoka ja suht lämpöiset vaatteet saivat unohtamaan koleuden. Muutamilla ihmisillä oli talvivaatetta, mutta me suomalaiset pärjäsimme ihan kevättakeilla...ja sisulla!


Mukavaa loppuiltaa kaikille!


Edit
Ja olihan se tietysti pakko tiirailla kyynel silmäkulmassa ihania kuninkaallisia häitä. <3 Meidän yksi lempparisarjoista Netflixissä on ollut Suits -lakisarja (Suomessa 'Pukumiehet') ja Meghan Markle (nyk. Sussexin herttuatar :)) on yksi pääroolien näyttelijöistä. Hieno sarja ja upea, kaunis näyttelijätär. Muistan lukeneeni amerikkalaissivustoilta joskus näyttelijättären ja Englannin prinssi Harryn orastavasta romanssista. Ja nyt ihanat häät. Kunpa joku tuttava menisi naimisiin :D saisi itsekin kokea sitä huumaavaa häähuumaa. :)

torstai 17. toukokuuta 2018

Grillibroiskua ja simppeli salaatti












Salaattisekoituspussi
Avokado
Minikurkkua
Salaattijuustoa
Pinjansiemeniä




Eilen koulun jälkeen olimme lasten kanssa puistossa, kun olin aiemmin viikolla heille lupaillut. Ja lupaustahan ei sovi pettää ja puistoon lähdettiin skeittilautojen kanssa. Lapset menevät hurjaa kyytiä ja äiti saa olla kurkku suorana huutamassa taustalla. :D Noh, haavereita sattuu aina välillä ja tytär kaatuikin laudan kanssa ja satutti hieman kättään. Mutta mitään pahempaa ei sattunut onneksi. Näitä pikkuhaavereita käy aina silloin tällöin. 

Oli aika navakka tuuli ja pilvistä, mutta oikeastaan paras mahdollinen ulkoilukeli. Kun ruoanlaittoon ei ulkoilun takia jäänyt paljon aikaa (jouduimme hakemaan myös isän työpaikalta) niin turvauduimme meidän lempparipikaruokaan eli grillibroileriin. Täältä löytyy muutama kanakoju ja meillä on yksi suosikkipaikka. Kanasalaatti valmistui nopeasti ja seuraavaksikin päiväksi jäi tähteitä, eli tälle päivälle. ;)

Kun tämä postaus tulee eetteriin olen saksan tunnilla hikoilemassa ja pähkäilemässä. Viikonlopuksi on tiedossa grillipartya ja lasten harrastuksiin kuskaamista. 



Huomenta vaan!



p.s. Nuo raidalliset kangaslautasliinat ovat toooodella vanhat! En edes jaksa muistaa mistä ne on, mutta epäilisin Ellos/Anttila tmv. Ne kaivetaan aina kesän tullen esille. :)