-

-

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Pulla päivässä pitää jne.



Kun pyydetään pullaa niin äitihän leipoo! :)
Tällä kertaa testissä Kinuskikissan pullataikina ja oli kyllä hyvä (KLIK!)!
Yleensä teen taikinan mututuntumalla ja mm. kahdella kananmunalla. Tähän reseptiin 
tulee vain yksi ja kardemumman kanssa vaniljasokeria. Kannattaa kokeilla!
Ohjeessa mainitaan 15 dl vehnäjauhoja ja ne mittasin valmiiksi ja käytin tismalleen 
sen verran; taikinasta tuli hyvin leivottava ja kuohkea. Pitäisi kokeilla netistä bongaamaani 
ideaa tuohon voisilmään eli:

voi paloiksi ja pakkaseen
pyörittele voipalaa vehnäjauhossa ennen kuin 
työnnät kohmeisen palasen
syvälle pullaan

Tätä kokeilen ensi kerralla!








Kirkkaanvihreän tarjottimen ostimme alesta jo talvella. Se suorastaan kirkui keittiötarvikekaupassa pääsyä meille. Siinä on tukeva kantaa jos jonkinlaista vaikkapa juuri terassille. Valkoinen, isompi samanlainen on ollut meillä hieman pidempään. Tämä vihreä ostettiin sille kaveriksi. Materiaali on emalimaista (?) ja silikoninen, irroitettava alusta antaa hyvin pitoa. Tarjotinta on helppo kantaa ja nopea huuhtaista hanan alla puhtaaksi. 

Ikivanhat Ellos/Anttila (heh, kun en millään muista!) servietit ovat taas menossa mukana! Pellava on niin kesäistä. <3






Ja loppuun hieman vaihekuvia :)






Huomenta vaan!
Mitäs keskiviikko tuo tullessaan??


8 kommenttia:

  1. Iso Nam! Vasta leivotun pullan tuoksu kodissa on niin ihana tuoksu:) Täällä eilinen päivä meni työn touhussa. On kyllä ollut upeat ilmat ja samaa näyttäisi jatkuvan edelleen:) Mukavaa viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
  2. Nam!😋
    En ole aikoihin leiponut pullaa.
    Ihanaa torstaita!

    VastaaPoista
  3. Voisilmäpullia tuleekin tehtyä harvemmin. Meillä tykätään kovin mantelijauheesta/-rouheesta ja kookoshiutaleista tehdystä täytteestä, jota laitan voisilmän tapaan lusikalla pullien koloihin. Kannattaa kokeilla pullataikinaa myös ilman kananmunaa. Tulee pehmoisia pullia. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ella ja kiitos kommentista 😊😊 Pitääkin kokeilla taikinaa ilman kananmunia, olen kuullut, että lopputulos on superpehmeät pullat. 😊 Ja uudet täytevaihtoehdot ovat aina tervetulleita, kuulostaa hyvältä! Nam!

      Poista