-

-

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kanapita ja hölskytyskurkut

Nyt on ollut blogin puolella hirveän paljon ruokajuttuja ja reseptejä. Kai sitä vaan on tullut tehtyä paljon 'erilaisia' ruokia joista ollut kiva ottaa kuvia. Jos valmistan lasten lempparia eli makrulaatikkoa niin siitä en välttämättä kuvia napsi. ;) Toki, miksen ottaisi! Koti ja sisustus on pysynyt melko lailla samana, ei mitään uutta kuvattavaa sillä rintamalla joten pysytään nyt ruokajutuissa. Makkariin kyllä ajattelin toista vaaterekkiä (en vielä tiedä onko hyvä ajatus), koska vaatekaapin sijoittaminen huoneeseen on haasteellista, viiston katon ja 'ei ehjien seinien' takia. Mutta katsotaan sitten sitä makkarisisustuspostausta, jos jotain uutta on tulossa. :)

Nyt palataan ruokajuttuihin eli tarkemmin sanottuna viikonlopun grillailuihin! Ihana kesäinen ilta, auringon paahde ja hyvä ruoka, eipä voi muuta ihminen pyytää. Kreikkalaisten ystävien luona söimme joskus pitatyyppistä ruokaa ja hölskytyskurkuista olemme miehen kanssa aina pitäneet. Eli niistä se ajatus sitten lähti.

Tänään on lapsilla juhlia tiedossa, kohta pitää lähteä viemään lapsia juhlapaikalle. Eivät malta odottaa enää!






















Kaupan valmis bbq-hunajamarinadi
broilerifileet grillattu vartaassa rapeiksi

kaupan valmiit pitaleivät grillin kautta suuhun 
(kevyesti sivelty oliiviöljyllä)

pitaleivän sisään:
kotitekoinen tzatziki
salaattisekoitus, tomaatti ja feta
punasipuli


Tzatziki:
kreikkalainen jogurtti
pätkä kurkkua, raasta 
suola, pippuri, oliiviöljy
(paljon) valkosipulimurskaa
;)







Hölskytyskurkut
(Ohje, K-Ruoka, KLIK!)



1 (n. 300 g) kurkku tai avomaankurkku kuorittuna
nippu tilliä
2rkl sokeria
1/4tl suolaa
3rkl väkiviinaetikkaa

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kerroksittain kulhoon hienonnetun tillin, sokerin ja suolan kanssa. Pane kulhon kanneksi sopivan kokoinen lautanen ja ravistele salaattia voimakkaasti, jotta se mehustuu. Kaada kurkkuviipaleille etikkaa maun mukaan. Anna maustua viileässä ennen tarjoilua. Hienonna vielä päälle runsaasti tilliä.

P.s. Meidän versiossa oli enemmän etikkaa ja myös vettä (useampi ohje oli meillä inspiraationa). Netissä paljon erilaisia ohjeita, tämä K-Ruoka-ohje oli simppeli. :)


6 kommenttia:

  1. Ai että mitä herkkua 😋Kreikkalainen ruoka on hyvää. Pitääkin kokeilla joskus.
    Ihanaa sunnuntai-iltapäivää 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. 😊😍 Ja pitaleivän sisästä on helppo syödä, toki pitäisi osata täyttää sopivasti ei ihan täyteen asti. 😉 Aurinkoiset terkut!! 😎

      Poista
  2. Oi, mitä herkkuja!
    Noita kurkkuja täytyy tehdä. Olen niitä saanut muiden tarjoamana ja tykkään kovasti.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikkaiset kurkut ovat myös hyviä voileivän päällä. 😊😋 Kantsii joskus tehdä! Mukavaa iltaa. 😊😎

      Poista
  3. Oi nam!
    Nyt tuli nälkä.
    En ole koskaan tehnyt hölskykurkkuja.
    Lapsena olen syönyt niitä tädin luona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kannattaa kokeilla, jos vaan yhtään yhtään tykkää 'etikkaisista jutuista'. 😊😋 Kesään ja grilliruokiin sopiva lisuke!

      Poista